PicFic: The Killer of the Clan ~Part 1

Tervehdys

Tämä on kenties pisin postaustauko piiitkään aikan. Anteeksiiih > n <.
On ollut aika paljon tekemistä.

Tämä on aika kökkö kuvatarina, aivot lyö tyhjää Harumin kertomuksen suhten.
Luciuksen kertomus tuli jostain syystä todella luonnollisesti. Joten tämä alku on aika kökköinen, mutta koittakaa kestää, teen paremman osan heti kun aivot raksuttaa lisää tarinaa.

Blogi muuten täytti tässä joku päivä sitten vuoden ja 9. päivä on Harumin synttärit o u o.
Teen ehkä jonkinlaisen juhlapostauksen Harumille silloin.
Jos muistan/ehdin.


Luciuksen tarinan viimeinen osa


Mutta, koittakaa kestää~

(Painotettu) Puhe
Ajattelu
*Tekeminen*
Huutaminen!

Harumi: Mene pois! *säpsähtää hereille*

Harumi: Unta. Taas painajainen.

Harumi: Kello on neljä aamulla

Harumi: Lucius on taas valvonut koko yön. Ei hän vielä ole varmaan menossa nukkumaan.

Harumi: Lucius muuten, voi- *keskeyttää puheensa*

Harumi: Lucius. Oletko sinä itkenyt?

Lucius: En ole...

Harumi: Kyllä sinä olet...
Kuule...

Harumi: Julius nukkuu vielä, eikä taatusti herää ennen kymmentä.
Sinäkään et mene nukkumaan ennen puoli seitsemää.

Harumi: Joten voisimme kävellä niitylle katsomaan taivasta...

Harumi: ... ja minä viimein kertoisin sinulle oman versioni klaanisi tarinasta.

Lucius: Hyvä on.




~

Lucius: En oikein osaa selittää sinulle miksi...

Lucius: ...mutta tiedä, etten ole sinulle vihainen, enkä halua paljastaa sinua muille klaaneille.

Niin oman klaanini maineen kuin sinunkin henkesi puolesta.

Harumi: Sinun klaanisi? Minä ja Julius olemme edelleen sukua sinulle. Kuulumme siis klaaniin, vaikka olemmekin puoliverisiä ja Julius kesties jotain ihan muuta. Jos lapsemme ovat ihmisiä, he eivät enään kuulu klaaniin, vaan ottavat eri sukunimen, Kyuuketsukin nimen puhtauden takia.

Harumi: Tosin sinä olet klaanin ainoa tunnustettu ja tiedossa oleva jäsen ja vaikka meistä tiedettäisiinkin, sinä olet edelleen klaanin päämies, joten voimme kai puhua sinun klaanistasi, Herra Kyuuketsuki.

Lucius: Mene nyt hyvänen aika asiaan!

Harumi: Ääää! Bäng bäng!

Lucius: Sormipyssy... Ja itsekkin sanoit klaanisi

Harumi: Mutta silti, tästä tulee pitkä tarina.

Harumi: Joten istu alas, heittäydy selällesi. Katso taivasta.

Ja yritä ymmärtää näkökantani, vaikka olenkin surkea kertoja, toisin kuin sinä.

Lucius: Hyvä on. 

Tiedän klaanimme historian. Ja tiedän sinun historiasi kunnes aloit olemaan poissa päiväkausia, joten älä aloita ihan alusta.

Harumi: Hyvä on. Aloitan omasta historiastani sen verta varhaisesta vaiheesta minkä vielä muistan kirkkaasti.

~

Harumin selitystä tästä eteenpäin.

Olen siis puoliverinen, ensimmäinen tunnettu klaanin historiassa. Minusta ei kerrottu klaanin ulkopuolisille ja sain näyttäytyä kodin ulkopuolella muiden seurassa vain vampyyrivaiheessa.

Vaikka vampyyrivaihe kesti alunperin suurimman osan ajastani, muistan silti selvemmin ihmisvaiheen tapahtumat.

Sen kuinka minulle oli aina laitettu ihmisruokaa pöydälle, valmiina lämmitettäväksi. 

Sen jälkeen kun minua ei enään pakotettu nukkumaan päivisin ihmisvaiheen aikana, joku kävi yöllä ostamassa valmisruokaa ja sain lämmittää sen mikrossa.

Pienenpänä vain leikin mutta myöhemmin tein vähän kaikenlaista yksikseni päivänvalossa.

Noihin aikoihin sain selville, että osasin jotain outoa.

En osaa vieläkään kutsua sitä oikein miksikään.

Ehkä se on jotain magiaa? Yliluonnollisia kykyjä?

En tiedä, eikä miulla ole vieläkään täysin selvää miten ne toimivat tai mihin ne rajoittuvat.

Vaikka elinkin suhteellisen hiljaisesti, minua alettiin jotain syystä pitää uhkana.

Minua kohdeltiin kylmästi, aivan kuin en olisi olemassa.

Lopulta minut yritettiin tappaa.

Ampumalla.

Olemassaoloni piti pyyhkiä pois, niin ettei se tahrisi klaanin nimeä.

Jotenkin kuitenkin...

Jollain kyvyllä...

En kuollut, en saanut osumaa vaikka ase oli ohimollani kun joku painoi liipasinta.

Sain vielä jotenkin, jollain kyvyllä ampujan mielen hallintaani ja laitoin hänet osoittamaan aseella itseään. 

Onneksi hän ei pysynyt hallinnassani kauaa, ties mitä siitä olisi seurannut jos olisin paniikissa laittanut hänet ampumaan itsensä.

Siinä vaiheessa minun oudot ominaisuudet huomattiin. 

En ollut enään saastainen puoliverinen, vaan hyödyllinen "maaginen" yksilö.

Luulin että kaikki vampyyrit osaisivat tätä, siksi en ollut aijemmin maininnut asiasta.

Minulle annettiin se kaulakoru joka on nykyään sinun omaisuutta.

Ja minut laitettiin maksamaan velkani Kyuuketsukin nimen tahrimisesta.

~