11. tammikuuta 2017

Tulevaisuudesta

Tervehdys~

Yllättäen taas pitkästä aikaa :D
Tuli yhtäkkiä ikävä tätä blogia.

Minun oli itseasiassa tarkoitus postata "jo" maaliskuussa, mutta sitten sairastuinkin keuhkokuumeeseen, mikä taas sotki aikatauluni lopullisesti. Nyt olen saanut melkein hoidettua kaikki ne kokeet ja sellaiset, jotka jäivät taudin takia tekemättä.

Seuraavaksi tosin alkaakin jo kevään ylioppilaskokeisiin valmistautuminen. Viimeinen kirjoituskertani (jos kaikki nyt menee suunnitelmien mukaan) on maaliskuun viimeisellä viikolla. 
Sen jälkeen pitäisi aloittaa pääsykokeisiin lukeminen (jos nyt keksisin minne pyrkisin).

Mutta käytännössä katsoen olen huhtikuun alusta lähtien vapaalla jalalla. Toivon todella, että paloni nukkeharrastukseen säilyy, ja pääsen viimein jakamaan kuvia tähän blogiin.

Mutta.

Tässä kylkiäiseski muutama kuva Juliuksesta.

~ ~ ~




























~ ~ ~ 




1 kommentti:

  1. Ihanaa, että olet palannut vaikkakin vain hetkeksi.

    Voi kamala noita ylioppilaskokeita ja muita, minulla ensimmäinen tasan vuoden päästä. Ei tule mitään. Pitäisi neurotutkijaksi päästä joko lääkiksen tai psykologisen kautta. Pelottaa ajatus jo tässä vaiheessa.

    S

    VastaaPoista

Merci beaucoup~