9. heinäkuuta 2013

PicFic: The doom of the Death Card -clan ~part 2

Tervehdys~

Tämä on nyt hieman myöhässä, kuvaaminen hieman venyi.
Mutta toivottavasti pidätte  >.<

Ensimmäinen osa tässä, jos et ole vielä lukenut :3


Tämä siis jatkuu Luciuksen selityksenä.

Selitys normaalina tekstinä ja puheenpätkät jotka Lucius muistaa "vinolla" tekstillä.






- - - - - -






Lapsuuteni oli onnellinen. 

Leikin paljon ja kävin kouluni yksityisesti, samalla tavalla kuin kaikki vampyyrilapset.
Olihan maan arvostetuimmat professorit Heart klaanin vampyyreja.
Emme siis nähneet lapsena ihmisiä kuin metsästäessä.

Ihmeellistä kyllä, ihmiset eivät koskaan panneet merkille että professorit esiintyivät vain pimeän aikaan.








Leikin usein serkkujeni kanssa (joita oli paljon), enkä jäänyt yksin. Olimmehan me kaikki saman klaanin jäseniä, saman värinen veri yhdisti meidät.


Klaanimme omisti kokonaisen asuinalueen, jonka lähellä oli puisto, jota me tosin sanoimme metsästysalueeksi.

Yleensä "ruokailu" hoidettiin yksin, mutta joskus oli kiva mennä porukassa etsimään uhreja.
Toinen vahti selustaa kun toinen söi.










Erityisen hauskaa oli leikkiä Rosen kanssa. Hän oli serkkuni ja paras ystäväni.











Juoksimme usein ympäri isossa talossamme ja yritimme karistaa toisen kinteleitämme.
Ensin piti juosta sen verta kauas ettei toinen nähnyt ja sitten piiloutua.

Se oli todella hauskaa...










Lucius älä juokse noin kovaa!

-Mutta jos hidastan sinä saat minut kiinni!

Sehän onkin tarkoitus, sitten kun saan sinut kiinni, on sinun vuorosi jahdata minua~






Vaikka eläminen oli todella vapaata, niin

yksi asia kuitenkin tehtiin erittäin selväksi





Et saa koskaan paljastaa klaanien ulkopuolisille mikä sinä oikeasti olet.






Se oli onnellista aikaa.

Vaikka lapsena siedimme paremmin valoa kuin aikuiset, nukuimme päivät ja valvoimme yöt.
Isäni teki öisin töitä, suuren yrityksen johtajana.
Äiti oli kotona.
Kävin yksityistä koulua serkkujen ja muiden klaanien vampyyrilasten kanssa.
Ihmiset eivät tienneet meistä muuta kuin sen, että olimme ihmisten maailmassa kosketuksessa olevien isiemme lapsia.
Joku päivä minun pitäisi mennä naimisiin toisesta klaanista tulevan tytön kanssa.
Veren puhtaus oli välttämätöntä.

Ihmisestähän ei saanut vampyyria puremalla, ei ainakaan tavallisella "ruokareissulla".






En tiedä kuinka vanha olin Alicen syntymän aikaan.
Verenjuonnin seurauksena saattaa kulua monta vuotta ja nuori vampyyri pysyy saman näköisenä ja periaatteessa ikäisenäkin.
Älykkyys ainoiastaan kasvaa.








Alice oli äärimmäinen järkytys vanhemmilleni.








Hän oli aivan tavallinen lapsi, hän sieti päivänvaloa ja nukkui suurimman osan yöstä.







Tosin se ''ihmisvaihe'' kesti alkujaan vain joka kuukauden ensimmäisen viikon.
Muuten hän oli ihan tavallinen vampyyri, joskus jopa puhdasverisempi kuin minä.

Se teki Alicesta klaanimme historian ensimmäisen tunnetun puoliverisen.









Alicessa oli jotain muutakin outoa.










Aivan kuin hänellä olisi jotain ylimääräisiä kykyjä, joita muilla vampyyreillä ei ollut.










Ehkä juuri siksi klaanin vanhimmat antoivat hänelle tehtävän, joka liittyi jotenkin klaanin suhteisiin ihmismaailmaan.







Hän sai kaulaketjun ja hän saattoi olla päiväkausia poissa kotoa.
Hän taisi olla noin kymmenen vanha kun hän sai ensimmäisen tehtävänsä.









Minulle, samalla tavalla kuin monelle muulle klaanin ydinryhmän ulkopuoliselle, ei kerrottu mitään Alicen touhouista. Muistan isän ainoastaan kerran maininneen minulle...









...ettei Alice koskaan epäonnistu.








Mutta silloin kun hän oli hereillä yöaikaan vietimme aikaa yhdessä.
Ja meillä oli hauskaa.







Koko klaani joutui syvän hämmennyksen valtaan kun sinisilmäinen Aleksanter syntyi.








Hän ei ollut edes puolivampyyri, hän oli puhdas ihminen.

Vanhempani tunsivat itsensä kirotuiksi ja klaanin vanhimmat hämmästelivät asiaa.








Mutta Alice oli iloinen.
Hän alkoi valvomaan päivisin ja pitämään huolta Aleksanterista.
Hänen vampyyrijaksonsa lyheni samalla kun "ihmisvaiheen" pituus kasvoi.








Alice myös lohdutti Aleksanteria jos muut lapset uskalsivat puhua hänestä pahaa.

He olivat ainoat päivällä hereillä olevia.

Silloin he hallitsivat asuinaluettamme.







Yhtenä yönä, kun Alice oli taas vaihteeksi vampyyrimuodossa huomasin hänen kuuntelevan aikuisten keskustelua.
Itse en kuullut sanaakaan heidän puheistaan, mutta Alice raivostui kuulemastaan.







Hän löi nyrkkinsä seinään ja pidätteli huutoaan.









Hän hetken kuluttua kääntyi ja lähti liikkeelle.
Vaikka hän näytti liikkelle lähtiessään vielä jotenkin henkisesti ehjältä, kuulin hänen itkevän omassa huoneessaan kohtauksen jälkeen.



Se oli viimeinen yö kun näin kaikki elossa.






Nukuin päivän yli, kuten tavallista.
Seuraavaa yötä en haluaisi edes muistella...
















Äiti, oletko sinä jo hereillä?



Isä?



Mummi?





















Löysin kaikkien ruumiit.
Äidin, isän...



Vain Alice ja Aleksanter olivat poissa.
He olivat kadonneet.
Löysin vain vähän Aleksanterin punaista verta. 




Pidättelin itkua niin kauan kuin pystyin.






Mutta kun näin Rosen ruumiin violetissa verilammikossa vanhempieni ruumiiden vieressä....









Silloin minä itkin....


...itken edelleen...











Juoksin pakoon, vaikken tiennyt minne minun pitäisi mennä.










Lopulta joku toisen klaanin jäsen löysi minut...









Ja kysyi minulta:









Mikä hätänä?







- - - - - -





12 kommenttia:

  1. Ihanasti tehty, en voi kun ihailla <3

    VastaaPoista
  2. o u o tosi hieno~ upeva ♥
    olet niin taitava muokkaamaan kuvia haa-chaan~
    ja tuo nyrkillä seinään o u o seinässä pieniä epätasauksia (niiku kaikissa) harppa on vahva hakkaaja :D

    VastaaPoista
  3. Voi herranjumala kuinka ihana!! Varmasti yksi parhaistani lukemista kuvatarinoista! Muokkaukset, asennot, nuket, juoni...Kaikki on aivan täydellistä! Ei voi kuin ihailla sun taitoa! Asennot ovat jotnkin niin, niin...Luonnollisia ja..Tässähän menee ihan sekaisin! Siis täydellinen!

    VastaaPoista
  4. Jatkathan pian Hatsu-chaaan~ Tosi ihana juoni ja asennot oli tosi luonnollisia! o u o''

    Mä vaan rakastan Harumia ja Juliusta,iónhan Luciuskin,mut oon mieltyny kyl todella pahasti niihin kahteen! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava!!! En osaa muuta sanoa... *w*
    Jatka pian :)

    VastaaPoista
  6. Oi vitsit miten jännä. owo
    Valtavan koukuttavaksi ja jännittäväksi menee tämä tarina! :DD
    Lucius on ihana poitsu. ♥
    Hienot muokkaukset, hyvä laatu ja juoni todella, todella hieno. ouo ♥
    En malta odottaa seuraavaa kuvatarinaa! c: Postaa taas pian~ ♥

    VastaaPoista
  7. Siis wuuut tää alkaa käydä koukuttavan jännäksi ♥♥ Voi eih Amie-chan, sun pitää jatkaa tätä tarinaa tai mä- mä alan itkee ;▽;
    Ton tarinan muokkaukset, kulku, nukkejesi asennot olivat kaikki täydellisiä ja sen takia mä itken koska tää oli niin täydellinen, mutta silti tosi pelottavan surullinen ・Д・ (toivottavasti ymmärsit tosta lauseesta jotain ´∀`)
    Lucius on söppänä, paitsi että meidän anemia poika on aina se söpöin e3e' Harumi ja Julius ovat kyllä molemmat jotenkin tosi eriskummallisia ja mä ite hellyin tolle kohdalle jossa Lucius kertoi että "Hän alkoi valvomaan päivisin ja pitämään huolta Aleksanterista" ,u,
    Mutta toivottavasti jatkat tätä tarinaa, koska asdff en tiedä mitä tehdä kun jätit tän nyt tällaseen jännään kohtaan (♥´ω`♥)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienosti tehty ja naws Julius on ihana♥

    VastaaPoista
  9. ei malta oottaa uutta osaa ::::3 nyt vaa kuvaamaan lapsi~!




    FAIRIIIIMIESSSSjokaonkadoksissaaaaa

    VastaaPoista

Merci beaucoup~